(I only technically finished the first part of this one, but it was amazing as usual from Munro, and I will get around to finishing the second part some day. Whenever I read her, I feel like I understand short stories differently and carry new understandings into my own writing.)

Alice Munro kirjoittaa sujuvasti, mutta ei erityisen mieleenpainuvasti sukunsa historiasta skotlantilaisten juuriensa aikaisimmista tunnetuista tapahtumista lähtien aina omiin kokemuksiinsa myöhäisessä keski-iässä. Kirja koostuu novelleista ja on jaettu kahteen eri osaan. Ensimmäinen osa kertoo löyhän kronologisesti suvun aiemmista vaiheista, toinen osa on minäkertojan kokemuksia lähempänä nykypäivää.

Jostain syystä Munron tekstit eivät onnistuneet oikein liikauttamaan minussa mitään, vaikka hän sujuvasti kirjoittaakin. Ensimmäisen osan novellit olivat itselleni selkeästi kiinnostavampia, ja niiden myötä tuntui, kuin ikkuna aina 1700-luvun Skotlantiin asti olisi avautunut. Toisen osan novellit puoletsaan jäivät kovin irrallisiksi, enkä löytänyt niistä punaista lankaa. Erilaisten tilanteiden kuvauksia kyllä, mutta miksi juuri ne oli pitänyt kirjoittaa, jäi mietityttämään.

Mi piace la Munro quando scrive con spontaneità, comunicando sensazioni immediate ed emozioni fresche e condivisibili. È proprio la sua semplicità di immagini che sorprende e quindi ‘prende’, più che la sua scrittura in sé. E l’ho molto apprezzata, per tali motivi, nei racconti di Nemico, amico, amante e In fuga. Ma nell’ampio respiro di questa saga personale, pur encomiabile nell'intento, la storia ha perso a volte incisività, qualche collegamento ha scricchiolato e la continuità non ha tenuto. Non ho provato dunque lo stesso piacere costante nella lettura, mentre ho trovato il meglio proprio in alcuni episodi singoli e considerati a sé stanti.