You can't rate something written almost 1600 years ago. You're not reading ABOUT history. You are IN the history which makes reading things this old so fascinating and interesting and confirms while the human primate has come a long way technologically, we are still the same biologically, psychologically, maybe even regressing.

The birds is where it's at over and above, literally, the Gods. This weird funny sardonic little play is about mortals throwing over the Gods 'for the birds'. Political commentary still applies today. The more things change...

Definitivamente no tengo el humor de un ateniense del siglo V a. C. No encontré chiste o frase célebre alguna que fuera destacable.

Su argumento se me hizo un tanto banal y no le entendí muy bien.

Le pongo dos estrellas solo por decir que no estuvo tan pero tan mal como otros libros, pero yo no rescato mucho de esta obra honestamente.

I picked this up because the fictitious play in Cloud Cuckoo Land was loosely based on this. As usual for a play it is a fast read. And as usual for something this ancient, I lost a bit in the translation... However, there were copious explanatory notes in this edition, and overall, it was lightly comic and enjoyable.

This was a great satirical piece. I would love to see this play performed, or recreated as an animated film of the same mold as Hercules (1997 film). A deeply philosophical read that I would encourage anyone to read because of its wide-ranging, creative translation.

"PEISTHETAERUS: The Air's betwixt the Earth and the Sky.
And just as we, if we go to Pytho,
Must crave a grant of passage from the Boeotia,
Even so, when men slay victims to the Gods,
Unless the Gods pay tribute, ye in turn
Will grant no passage for the savoury steam
To rise through Chaos, and a realm not theirs."

The Birds is another one of my all-time favorites from Aristophanes, ranking amongst plays such as The Clouds and The Frogs- it simply is an imaginative work of art to behold compared to the more "blah" plays that come from this playwright. I can definitely understand why this one is a well-known play amongst the Greek dramas.

In this play, two men encounter a community of birds and decide that they want to make a man-bird city between the sky and the earth, mainly so that they can provide more civilized representation for the birds. While this sounds like a ludicrous idea, Aristophanes pulls it off very well while providing his usual sense of wit. Additonally, I also learned much about the significance of birds in Greek society in relation to the gods- I'd call that pretty important.

I honestly can't say that I've read a play with such a far-out plot, but I think it's safe to say that Aristophanes was a very... imaginative person. The Birds simply is a top-notch represenation of this creative threshold and one that I would definitely categorize as an essential Greek comedy.

“Con las palabras el pensamiento se eleva”.

Διάβασα την ανανεωμένη έκδοση αυτού του πονήματος από τις Πανεπιστημιακές Εκδόσεις Κρήτης, που κυκλοφόρησε μόλις πέρυσι. Η μετάφραση είναι ακριβέστατη (αντιπαρίσταται στο αρχαίο κείμενο), αλλά την παράσταση ‘κλέβουν’ τα σχόλια που είναι εξαιρετικά! Μακάρι να υπήρχαν τέτοιες εκδόσεις και για τις άλλες κωμωδίες του Αριστοφάνη.

très rigolo car un personnage s'appelle troudeballe mais sinon j'ai rien compris, qui peut m'expliquer svp j'ai ds dessus genre demain en culture antique

Una comedia entretenida, cargada de fantasía. El argumento es curioso, y resulta llamativo que ya hace más de 2400 años, dos atenienses decidan abandonar su ciudad por sus pleitos interminables, e insatisfechos de la vida convencen a las aves a rebelarse contra el dominio de los dioses y de los hombres, y fundar una ciudad propia, un mundo de concordia, ideal y feliz.

I know, I know...ancient Greek comedy, how good can it be? I have to say that this is actually one of the funniest stories I've ever read! Branch out and get cultured!

First, it's obviously insane to give a classic of Western literature three stars. It shows how silly these ratings are. So the rating is not a measure of the work's artistic quality, but only of how I reacted to it... I think I would have enjoyed it much more if I had seen a production, of course, but also if I had learned about it in a class with a teacher who was passionate about it. There were still some amusing parts and I'm glad I read it, but I think the rating here is more about my experience of the work than the play itself.

Aristofaneen Linnut-näytelmässä huumorin kohteeksi osuvat filosofia ja ihmisten tyhmyys. Komedian kaksi päähenkilöä ovat pöljä Strepsiades ja hänen (vain huvitteluista kiinnostunut) poikansa. Saapa Sokrateskin näytelmässä oman roolinsa.

Sokrates pitää maanviljelijää pilkkanaan, kun tämä yrittää valistaa itseään legendan opissa. Tavoitteet eivät tule toteutumaan, että isä onnistuisi kouluttamaan filosofien avustuksella poikansa ”sanojen vääristelijäksi” muiden filosofien tapaan. Näytelmän nimisymboliikka toimii, ja taivaalla olevien pilvien ”vetelehtijöiden kuoro” saa oman roolinsa (myös antiikin jumalien kritisoinnissa). Muutoinkaan maalaistollo ei hyödy Sokrateen opista mitään hieroessaan tuhkaa päähänsä ja opetellessaan runomittoja: anapestikin vääntyy muotoon kanapesti. Miehellä ei ole mitään, mihin saisi kiinnitettyä filosofian ja retoriikan alkeellistakin alkeellisemmat käsitteet.

Kun siitä ei tullut mitään isä pakottaa poikansa Feidippeen kahden filosofin oppiin. Väärämielinen viisas kuitenkin peittoaa oikeamielisen, ja siitäkö poika innostuukin. Kotiin palattuaan syntyy riitaa eräästä Euripideen näytelmästä, minkä seurauksena Feidippes läimii isäänsä turpiin. Isä puolestaan on kohtelustaan syvästi närkästynyt, mutta pojalla on siihenkin ”filosofiset” perustelut.

Antiikin Kreikassa kestiystävällisyys ja vanhempien kunnioitus olivat pyhiä asioita, ja niitä vastaan rikkominen olivat pahimman luokan turmeltuneisuutta. Feidippes sen sijaan hakee oppimastaan perusteluja ja oikeuttaa tekonsa: Koska isä on antanut pojalleen selkään pojan ollessa nuori, hän voi vartuttuaan antaa samalla mitalla takaisin, sillä ikääntymisen myötä ihminen muuttuu lasten kaltaiseksi.

Enää puuttuu vain loppuhuipennus, jonka päättää kuoron filosofiaa pilkkaava osuus