This story by Dune's Frank Herbert written in 1967 holds up remarkably well nearly fifty years later. Even with some outdated references (ie. LSD) many of the story's issues are relevant today. What is reality and what makes us human? How much should we as individuals allow ourselves to be subsumed for the greater good? What can/should communities do to protect themselves against consumer driven/corrupt/ materialistic American power/government/gods? The main character's mood swings were a bit distracting, but the ideas still thought provoking.

I used to re-read this book a lot when I was younger and quarantine sent me in search of comfort reads.

Sometimes, nothing is so strange as finding you have an entirely different opinion of a book you used to love.

I *really* love books and movies where the community turns on the individual. So I get its personal appeal to me.

But at 43 and a great deal more experience as a reader under my belt, I can't not see the glaring errors of this book. It is didactic to the point of insulting the reader. Its allusions are drawn in black and white, the captioned and underlined - just in case you don't see them. The characters are hallow shells and tropes used to push around sophomoric philosophical ideas. Add to that, that the racial dialog and characters have aged very poorly.

This is very early in Herbert's oeuvre, and it shows - it is structurally and spiritually weak and never really finds its legs. I will not re-read this book again and its joy, for me, has been wrung dry.

Please read the full review on Weighing A Pig

I’m not too thrilled to write a review about this book. The Dune-series is among the best thing I ever read, so I hate to report that Frank Herbert didn’t even come close with The Santaroga Barrier. (...) The premise is interesting nonetheless, and Herbert manages to create an eerie vibe in the first couple of chapters.

(...)

Santarogan laakso Kaliforniassa askarruttaa ulkopuolisia. Joukko yrityksiä hankki alueelta tiloja, perusti liikkeitä ja joutui sulkemaan ne pian, koska kukaan paikallinen ei ostanut niistä mitään. Laakson asukkaita ei vaivaa mielenterveyden ongelmat, alueella ei kuluteta tupakkaa juuri ollenkaan, alueen nuoret miehet eivät ole armeijakelpoisia vaan kärsivät oudoista allergisista reaktioista… siis kaikenlaista pientä outoa, jotka yhdessä tekevät Santarogasta silmiinpistävän.

Psykologi Gilbert Dasein lähetetään tekemään alueesta markkinatutkimusta ja selvittämään, mikä Santarogassa on niin outoa, mikä on tämä mystinen ”Santarogan este”, joka estää ulkopuolisia hyödyntämästä aluetta. Hän ei ole ensimmäinen tutkija. Edellisille tutkijoille on vain käynyt ikäviä onnettomuuksia ennen tutkimusten valmistumista. Daseinilla on yksi etu puolellaan: hän tuntee paikallisia, sillä hänen opiskeluaikainen tyttöystävänsä Jenny on Santarogasta. Parin suhde kariutui kuitenkin siihen, kun Jenny halusi ehdottomasti palata Santarogaan, eikä Dasein ollut kiinnostunut muuttamisesta syrjäseudulle.

Santaroga osoittautuu pieneksi maalaisalueeksi, jonka asukkaat ovat hieman kummallisia ja varsin sulkeutuneita, jopa vihamielisiä ulkopuolisia kohtaan. Daseinille kuitenkin selviää, että kyse ei ole vain pienen paikkakunnan nurkkakuntaisuudesta, vaan santarogalaisia sitoo yhteen joku astetta synkempi salaisuus. Paikallisessa ruoassakin on jotain erikoista… Selitys on sen verran mystinen ja yliluonnollinen, että kirjan voi varovaisesti laskea tieteiskirjallisuudeksi.

Pinnallisesti The Santaroga Barrier on mielenkiintoinen mysteeri, jossa Dasein selvittää Santarogan erikoisuuksia — paikoin henkensä uhalla. Kirjaa voi ilmeisesti lukea myös syvemmällä tasolla. Daseinin nimi on suora viittaus Heideggerin kehittämään täälläolon käsitteeseen ja eräs olennainen elementti kirjassa on nimetty dasein-käsitettä hyödyntäneen Karl Jaspersin mukaan. Jaspersin työtä tuntevat saanevat kirjasta irti vielä enemmän, mutta muillekin The Santaroga Barrier toimii. (3.5.2010)